Talousarvio 2021 ja valtuustovuosi 2020 paketoitu

Kirjoitin pitkän kirjoituksen talousarvion valmistelusta ja sen haasteista. Sit poistin sen ja ajattelin lähestyä asiaa positiivisemmin ja lyhyemmin. (Olen huomannut kirjoittavani pitkästi ja hartaasti näitä politiiikkojuttuja.) Haastavassa taloustilanteessa nyt hyväksytty talousarvio on kuitenkin mielestäni ihan kelpo kompromissi, mutta toisaalta pitkällä tähtäimellä samanlaisia alijäämiä ei voi loputtomasti tehdä. Eniten huolettaa todella isot investoinnit, jotka vetävät tuloksen Pirkkalalle suurehkoon 10 miljoonan alijäämään. Vuosikate on positiivisen puolella, joten käyttötalouteen ei velkaa tarvita. En ole ihan varma voiko verotulojen kasvu jatkua näinä taloudellisesti epävakoina aikoina ihan noin positiivisena kuin nyt ennakoitu. Investoinnit ovat toisaalta tarpeellisia ja tuovat elinvoimaa ja imua Pirkkalaan, terveitä koulurakennuksia tarvitaan, keskustan (Suupan) kehittäminen sai alkusysäyksen kun Koy Lautamies lähtee liikkeelle, maata halutaan ostaa, teitä ja muuta infraa rakentaa.

Kunnanhallitus käynnisti tänä vuonna talouden tasapainotusohjelman, jonka tarkoituksena oli hillitä menojen kasvua. Jossain määrin siinä on talousarviossa onnistuttu, vaikka menot kasvavat viime vuoteen verrattuna. Eikä sekään nyt täysin huono juttu ole. Kunnan henkilöstölle kuuluu palkankorotoukset siinä missä yksityisellekin sektorille ja väkiluvun kasvaessa palveluntarpeetkin kasvavat. Palveluntarpeen kasvussa on erityisesti huolta ikääntyneiden palveluissa ja sosiaalipalveluissa ja erityisesti näihin tarvitaan pitkän tähtäimen ratkaisuja uusien toimintatapojen löytämiseksi. Talousohjelman toimenpiteistä huolimatta mielestäni talousarviossa ei kohtuuttomasti leikata palveluista tai niiden tasosta.

Ja on siellä talousarviossa hyviäkin juttuja, vaikka julkisuuteen ehkä päätyy leikkaukset tai keskustelua herättäneet kysymykset. Toimintamalleja kehitetään entistä toimivammiksi monella puolella, lasten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen panostetaan, aloitetaan hyvinvointikorttelin suunnittelu, edistetään viisasta liikkumista ja raitiotien hankesuunnitelma aloitetaan, aloitetaan luonnonsuojelualueen valmistelu….

Lämminhenkistä jouluaikaa ja entistä ehompaa uutta vuotta Pirkkala ja pirkkalalaiset!

Ps. ehkä silti vielä joku politiikkajuttu tulossa tämän vuoden puolella. Keskiviikkona kokoustetaan hyvinvointilautakunnassa.