Toiset vaalini – niin toisenlaiset

Ehdokkaana olo on tällä kertaa erilaista kuin viime kuntavaaleissa 2017. Viime kuntavaaleissa olin ensikertalainen ja melko pihalla kaikesta. Mielipiteiden esittäminen oli toisaalta helpompaa ilman painolastia jo tehdyistä päätöksistä, mutta toisaalta vaikeampaa ilman tietoa kaikista tulevaisuuden haasteista tai tarpeellisista faktoista. Tiesin silloin paljon vähemmän mistään kunnan toimintaan liittyvästä ja muistan vaalikoneisiin vastaamisen olleen melko hankalaa. Päätöksenteko vaikutti paljon suoraviivaisemmalta kuin nyt yhden valtuustokauden kokemuksen jälkeen ja kuvittelin muutosten tekemisen tai tärkeäksi kokemieni asioiden puolustamisen olevan helpompaa. Yhden kauden valtuustokokemus on opettanut, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Näissä vaaleissa oman lisämausteensa tuo se, se että olen pormestariehdokas. Olen otettu yhdistykseltä saamani luottamuksesta tähän tehtävään ja koen, että ottaessani johonkin kantaa, puhun enemmän kuin vain yhtenä ehdokkaana. Joitakin viikkoja sitten paikallislehti Pirkkalaisessa oli esimerkiksi koottuna nimenomaan pormestariehdokkaiden näkökantoja talouteen sekä ratikkaan. Uskoisin, että niitä tulkitaan myös vihreiden kantoina, ei pelkästään minun henkilökohtaisina mielipiteinä. Katsontakanta asioihin täytyy olla myös laajempi kuin riviehdokkaana ja tulee miettiä suurempia kokonaisuuksia. Mikäli tulisi valituksi pormestariksi, tehtävässä on koko kunnan pormestari, ei vain esimerkiksi lapsiperheiden, toiviolaisten tai vihreiden pormestari.

Pormestariehdokkuuden myötä pääsen/joudun myös ensimmäistä kertaa vaalipaneeliin!

Olen Pirkkalan Vihreät ry:n yhdistyksen hallituksen jäsen ja näissä vaaleissa kannan vastuuta oman kampanjani lisäksi myös koko yhdistyksen ehdokashankinnan ja vaalikampanjoinnin onnistumisesta. Vaalimenestys tehdään jokaisen ehdokkaan menestyksestä, joten yllättävän paljon yhteistä suunnittelua, valmistelua ja järjestelyä taustalla tarvitaan, jotta kampanjointi rullaa eteenpäin kohti vaalitavoitteita.

Ennen kaikkea korona on muuttanut asioita ja kampanjointia. Ihmisten tapaaminen on vaikeaa, tällä hetkellä kokoontumisrajoitus koskee 10 hengen tilaisuuksia. Osan äänestäjistä tavoittaa somessa, verkossa ja webinaareissa, lehtimainoksilla ja postilaatikkoon jaettavilla flaiereilla, mutta ei kaikkia. Yritämme keksiä uusia tapoja kohdata ihmisiä näinä outoina aikoina ja joku toive on, että vielä, ehkä, jotain live-tapahtumiakin voitaisiin järjestää ennen vaaleja huomioiden kuitenkin rajoitukset. Vähän on järjestetty ulkoilmassa pop-up tapahtumia, joita ei ole etukäteen mainostettu.

Antoisaa vaalikevättä itse kullekin! Vain hiukan yli kuukausi vaalipäivään!

Kuvassa vasemmalla ehdokas Repo neljä vuotta sitten vaalitorilla