Aluevaalit on käyty ja tulos vahvistettu. Minut valittiin Pirkanmaan hyvinvointialuen aluevaltuustoon. Kiitos kaikki äänestäjät sekä kampanjaan myötävaikuttaneet.

Olin ja olen edelleen vilpittömän yllättynyt äänestystuloksestani. 522 ääntä on pari sataa enemmän kuin osasin odottaa. Reilu pari sataa ääntä tuli Pirkkalasta, muutamia kymmeniä muista seutukunnista ja vajaa 300 ääntä Tampereelta. Vähän olen pohtinut, millä perustein ihmiset ovat minua äänestäneet, sillä en Pirkkalan ulkopuolella ole kovin näkyvä politiikko eikä kampanjakaan ollut valtavan aktiivinen. Muutamia viestejä ja kommentteja olen saanut, että olin löytynyt vaalikoneesta, eräs äänestäjä lähetti sähköpostia ja totesi että ”olet vahvasti jalat arjessa olevan tuntuinen”, entinen kollega totesi tsemppiviestissään että ”DI pystyy mihin vaan”. Oma analyysini on sopiva yhdistelmä järkeä, asiallisuutta ja pohdintaa, realismia, vihreää ajatusmaailmaa, poliittista kokemusta, koulutus- ja perhetaustaa.

Puolueelle aluevaalit olivat vaikeat ja syitä siihen on puitu myös julkisesti. Itse en osaa siihen keskusteluun ottaa osaa, oma näkökulmani on niin kapea ja paikallispolitiikkaan painottunut ja kokemus puolueessa lyhyt.

Tällä viikolla on jo ensimmäisen kerran palaveerattu aluevaltuustoryhmän porukalla ja osallistuttu puolueen järjestämään koulutukseen. Vaalit Pirkanmaalla voittaneen kokoomuksen johdolla käynnistyy ryhmien väliset neuvottelut, jossa selvinnee esim. paikkajako eri toimielimiin. Ensimmäinen valtuuston kokous on alustavasti 8.3. Kevään aikana on varmasti paljon perehdyttävää ja päätettävää, kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.

Täällä ja erityisesti Facebook-politiikkosivullani jatkossa siis myös aluevaltuuston kuulumisia.

Muusta politiikasta: Tällä viikolla käynnistyi myös Pirkkalan kunnanvaltuuston kokoukset sekä seutuhallituksen ensimmäinen kokous tänä vuonna. Seutuhallituksessa pohjustettiin seutustrategiaa, laitettiin asuntopoliittinen ohjelma kuntiin hyväksyttäväksi ja pysäköinnin seudullisen selvityksen loppuraportti.